You were given this life because you were strong enough to live it

Vihdoin sain aikaa kirjoitella viime viikosta! Aika paljon on tapahtunut, mutta koitan pitää postuksen lyhyenä, koska silmiin sattuu.. Olen nimittäin kipeänä. Viime postauksessa kerroin, että sain puhelun, jossa mut kutsuttiin työhaastatteluun. No seuraavana aamuna 10 aikaan menin Henkilöstötalolle, jossa sain iloisen vastaanoton ja muutenkin kaikki tuntui tosi helpolta. Haastattelun jälkeen ei kulunut kauaakaan ennen kuin sain puhelun, että töitä olisi tarjolla lokakuun loppuun asti joka arki-ilta! Seuraavana päivänä oli jo työsopimus kirjoitettu ja työt alkaa tänään :) Tähän asti kaikki vaikuttaa tosi lupaavalta, ja toivon että töissä menee yhtä kivasti.

Olin heti tosi innoissani siitä, että sain töitä, mutta samaan aikaan alkoi tuntua ihan kamalalta. Joka ilta menen neljän tai viiden aikaan töihin, jossa olen 4-8 tuntia. Tuona aikana suunnilleen 19-21 on ainoa aika, jolloin voin pitää Mikkeen mitään yhteyttä. Tyhmempikin osaa laskea, että mulla on aikaa puhua Mikken kanssa vaan silloin, kun työt kestää alle 5 tuntia. Sopimuksen kirjoittamisen jälkeisenä iltana itkin Mikkelle puhelimessa, miten en pärjää, jollen ikinä viikkoisin saa pidettyä mitään yhteyttä. En tajua miten se sen tekee, mutta aina Mikke kuitenkin osaa lohduttaa mua jotenkin, se on ihan korvaamaton. Tällä kertaa se kerto, että mun pitää nyt vaan ajatella, että koko ajan saadaan lisää rahaa, että päästään muuttamaan yhteiseen kotiin, ja muistutti että vaikkei me olla yhtä aikaa puhelimen ääressä ni voidaan aina jättää ääniviestejä ja muuta. On se ihana ❤

Sori taas näitä meiän kuvia mut poden kovaa ikävää

Perjanataina Mikke tulikin lomille ja vietettiin koko viikonloppu yhdessä. Ei tehty mitään ihmeempiä, nautittiin vaan toistemme seurasta, kun Mikkelläkin oli kurkku kipeä ja nenä tukossa.. Sitä samaa inttiflunssaa, mitä siellä tuntuu kaikilla vähän olevan näin alussa. Noh, sunnuntaiaamuna tosiaan heräsin itsekin tämän ihanan kurkkukivun kanssa. Illalla vietiin Mikke takaisin kasarmille, mutta ihanien muistojen lisäksi mulle jäi tää ihana nuha.. Tänään heräsin kamalaan päänsärkyyn, tuntui että pää halkeaa. Kurkku ei oo enää ihan niin kipeä, vähän karhea vaan, mutta saattaa johtua siitäkin, että otin jo särkylääkettä pään takia, enkä muista miltä kurkku tuntui aamulla. Nenä vuotaa jatkuvasti, tuntuu että pääkin on täynnä räkää. Aion kuitenkin mennä töihin tänään illalla, en kehtaa heti ekana päivänä soittaa, etten pääsekään. Toivotaan parasta, että tää menis ohi tän päivän lepäämisellä ja hyvillä yöunilla. Ärsyttää etten pääse treenaamaankaan, kun alotin juuri sen BikiniBodyGuiden uudestaan.. Nyt täytyy kyllä jo lähteä valmistautumaan töihin, jänskättää! Lisään  kuvat tähän myöhemmin, kun nyt ei oo aikaa..

Mun sotilas ❤

Smoothiebowl

You can't have a positive life with a negative mind

Viime viikonloppuna tosiaan oli virailupäivä Säkylässä, ja perjantaina päästiin moikkaamaan Mikkeä sen porukoitten kanssa. Oli niin kivaa nähdä Mikke ja paikka, jossa se nyt tulee viettämään seuraavan puolivuotta. Sotkun munkitkin oli niin halpoja niinkun aina, pari kertaa oon Säkylän sotkussa ennenkin käynyt kahvilla.

Nätistä kulmasta otettu

Se melkeen maastoutuu jo tonne :p

Lauantaina hain Annin sen kaverin luota ja mentiin tallille. Päivä oli aika sateinen, ukkoskuuroja tuli moneen otteeseen. Tallin jälkeen menin Annille yöksi. Syötiin tortilloja ja tehtiin uunijäätelöä yleisen juoruilun lomassa

Varusteitten putsausta pienen apulaisen kanssa :)

Mitään ei voi syödä tält ponilta salaa

Sydämen mallinen uunijäätelö

Sunnuntai oli löysäilypäivä, en saanut mitään aikaiseksi. Tänään kuitenkin ryhdistäydyin. Viime viikon tekemättömyyden annoin itelleni vielä anteeksi, sain rauhassa sopeutua Mikken lähtöön ja itkeä sen perään, mutta nyt täytyy alkaa tehdä muutakin. Puolentoista viikon treenitauon jälkeen lähdin vajaan tunnin kävelylenkille ja sen jälkeen alotin BBG:n toista kertaa. On ne ekankin viikon treenit rankkoja, vaikka kerran tein koko oppaan jo loppuunkin!

Kävelylle

Ja sitte vähän lihaskuntoa

Kesken treenin sain puhelun yhdestä paikasta, mihin oon hakenut töihin, Henkilöstötalolta keikkasiivoojaksi. Siinä sitten vastailin puuskuttaen ja sain sovittua työhaastattelun huomiseksi! Ois kyllä hyvä saada töitä vihdoin, pitäkää mulle peukkuja ;)

Lenkkimaisemat :) sää oli just sopiva, ei ollu liian kuuma kun auriko ei paistanut, mut silti ei ollu ihan jäätävän kylmä

Wish you were here

Keskiviikkona lähettiin mökille. Parina edellisenä päivänä olin itkeny jonkin verran, alle viikko ennen ku Mikke lätee. Aika mökillä oli ihanaa. Elin hetkessä, ilma oli lämpimämpi ku koko kesänä. Uitiin, saunottiin, käytiin kesäteatterissa, syötiin ulkona, oltiin lähekkäin, golffattiin, nukuttiin vierekkäin. Mitä muuta sitä tarvii?

Surkeeta laatua, mut siellä se mun kulta kelluu

Lauantai iltana, kun palattiin kotiin, iski vähän kurja olo. Mökkiloma oli ohi ja enää pari päivää Mikken lähtöön. Seuraavana aamuna näin Mikken kuitenkin uudestaan. Kolmelta se meni parturiin ja tuli lyhyillä hiuksilla takas. Muutos oli aika iso, muttei kovin paha, ja niit hiuksia oli niin ihana silittää, ne oli hauskat. Ilalla käytiin syömässä ja sen jälkeen mentiin Mikkelle. Makoiltiin pitkään sängyssä ennen nukkumista. Halusin vaan puhua ja olla lähekkäin. Itku tuli taas, kun oli pakko alkaa nukkua. Mikke kieto kädet mun ympäri ja laitto jalan mun jalan yli. Nukahdin sihen turvaan, mut aina vähän väliä heräsin tarkistamaan, ettei Mikke ollu hävinny mihinkää ja hivuttauduin taas vähän lähemmäs.

Aamulla fiilikset oli haikeat. Viimenen aamu yhdessä vähään aikaan. Aamulla käytiin vielä kaupassa ja sitten löhöiltiin hetki lähekkäin. Pian Mikken isä tuli hakemaan mua ja Mikkeä. Alkumatkan pystyttii puhumaan ja olemaan lähekkäin ilman itkua, mutta kun matkaa alko olla alle 20 kilsaa, alko mulla olla jo tippa linssissä.

Saunanraikkaina

Pysäköitiin auto siihen, mihin uudet alokkaat piti jättää ja sitte oli viimesten halien ja pusujen aika. Koitin olla mahdollisimman vahva ja hymyillä kyynelten lomasta, että Mikken viimesin muistikuva musta ois silti ees jollain tavalla onnellinen. Kuivasin kyyneleet, että sain vilkutettua Mikkelle heipat pienessä, vähän uskottavammassa hymyssä.

Lyhkäset hiukset

Mikken isä pyysi mut etupenkille istumaan. Purin huulta koko 75 kilometrin, tunnin kestävän, ajomatkan ajan. Toivoin ettei Mikken isä puhuisi mitään, koska en voisi vastata alkamatta itkeä. Heti parin minuutin ajon jälkeen se kumminki tokasi "Sinne se nyt jäi. Ja me tullaan ens viikonloppuna." Siinä kohtaa meinas kyyneleet alkaa taas valua: niimpä, sinne se nyt jäi ihan oikeasti. Aina välillä kyyneleet nousi silmiin, mut sain itkua pidäteltyä. Kotipihalla, kun sain heipat sanottua ja käänsin selkäni autolle, kyyneleet alkoi virrata. Oisin halunnu haistella Mikken antamaa paitaa, mut nenäkin oli niin tukossa että hyvä kun pystyin hengittämään.

Vika yhtenen matka vähään aikaan, takas tullessa olin jo yksin

Oon nyt selvinny tähän päivään asti, välillä paremmin, välillä huonommin. Hyvinäkin hetkinä tunnen ikävän mahassa ja syvällä rinnassa. Huonoina hetkinä itken silmät päästäni ja haluun vaan nukahtaa ja nukkua kunnes Mikke tulee takasin. Pikkuhiljaa toi ikävä alkaa tuntua kaukasempana, mut silti tunnen sen koko ajan. Välillä ei huvita tehdä mitään, koska ollaan oltu niin paita ja peppu, että ei oo oikeestaan sellasia asioita, mitä voisin tehdä ilman, että ne muistuttaa mua Mikkestä. Tehdään aina kaikki yhdessä. Huomenna onneks pääsen moikkaamaan Mikkeä ja seuraavana viikonloppuna on eka loma :) Mikke, jos luet tän, rakastan sua ❤